"Turhaa kitinää virtuaalimaailmasta" on blogini, johon puran ärtymystäni ja ajatuksiani virtuaalimaailmasta, joita molempia virtuaalimaailma hevosineen ja ihmisineen minussa aiheuttaa. Onhan tämä toki myös osallistumista nykyiseen muotiin ja massasta erottumattomuuteen. Eikös nämä blogit olekin nyt kovassa huudossa vai menikö ne ohi jo pari viikkoa sitten?
Vakavasti otettuna Meepun "Virtuaalimaailma tänään" -blogi innoitti minua tähän. Minulla on myös ollut jo pitkän aikaa pari ideaa, joista olisin tahtonut päästä purkautumaan esimerkiksi Vippokseen artikkelin muodossa, mutta Vippoksen tilanne lienee kohtalaisen kuollut.
Toisaalta tykkään valittaa myös omasta virtuaalikaakkitilanteestani ahkerasti. Mikä olisikaan oivallisempi paikka tehdä se kuin muodinmukainen blogi?

Olen siis Routa ja virtuaalimaailman syövereihin eksynyt jo alkuvuodesta 2002. Pitkä matka takana, voisi olla tosin pidempikin. Mitään merkittävää tai ihmisten mieliin jäänyttähän minä en ole koskaan saanut aikaiseksi, johtuen pitkälti laiskasta ja tuulella käyvästä luonteestani. Olen siis juuri sellainen kuin suurin osa virtuaalihevostelijoista muutenkin tuntuu olevan - innolla aloitan kaikkea, mutta mitään en koskaan jaksa pitkään.
Viimeiset 1,5 vuotta minulla on ollut Gråstensholm joka on ollut aktiivinen säännöllisen epäsäännöllisesti. Gråstensholmissa majaili estepainotteisia poneja ja hevosia. Koulu- ja valjakkopainotteisia suomenhevosia ja shetlanninponeja minulla oli Muistossa, jonka lykkäsin pystyyn viime joulu-tammikuulla. Myös sekalainen joukko ravureita kuului laumaani.
Nyt toukokuussa tulin siihen tulokseen, että on kaikkein helpointa pitää vain yhtä tallia. Tällä hetkellä konit ovat heitteillä virtuaalisilla laitumilla kunnes saan uuden tallirakennuksen valmiiksi. Nimesin paikan muuten erittäin kuvaavasti, kun ottaa huomioon millaista tämä minun harrastamiseni on, Tempting Chaos.
Kaaoksessa on tarkoitus aloittaa paso finojen ja / tai frederiksborgien kasvatus. Blogissa tulen kertomaan myös siitä, miten rodun / rotujen kasvattamisen aloittaminen sujuu.

Myöhemmin tällä viikolla olisi tarkoituksena saada aikaan ensimmäinen ihan kunnon kirjoitus.